Tietotaitotalkoot – viestinnän välineet omaan käyttöön 27.2.-2.3.2012

Tietotaitotalkoissa parannetaan käytännön viestintävalmiuksia – oli ne sitten omaan tai yhteisön käyttöön. Talkoissa tehdään internetsivut, paino-, video-, audio- tai nettituote osallistujien toiveen mukaan visioiden. Kurssi sopii kaikille kiinnostuneille, kurssilla saatua osaamista voi käyttää järjestön viestinnän kehittämisessä, perheen omien tekemisten dokumentoinnissa kuin omissa harrastuksissa.

Kurssi perustuu yhdessä tekemiseen ja tavoitteena on oman kokemuksen kautta nähdä ja oppia, että tietotekniikan käyttäminen ei edellytä luentoja ja  opaskirjojen ennalta lukemista. Voi vain ruveta tekemään!

Yhdessä tekeminen on kivaa, syntyy tuloksia, asiat etenevät, keksitään uusia ideoita. Yhdessä voi myös tehdä nettisivuja, julkaisuja, videoita, äänitteitä.


Tekemistä ohjaa viisi  talkoista tuttua periaatetta:

    Yhdessä visiointi
    Jokainen osaa
    Luotsi ohjaa ja neuvoo
    Toisen työn arvostus
    Valmiiksisaaminen

Koulutukseen voi myös ottaa mukaan kumppanin, perheenjäsenen tai muun
ystävän.

Hinta

300 eur (alle 15-vuotiaat puoleen hintaan vanhemman seurassa).
Sisältää majoituksen ja ruokailut.

Kurssilla valmistetaan ruoat yhdessä muiden kurssilaisten kanssa ja nautitaan yhteisistä ruokahetkistä.

Ilmoittautuminen

Täytä ilmoittautumislomake täällä.

Viimeinen ilmoittautuminen 22.2.2012.

Talkoisiin tarvitaan vähintään 13 yli 15-vuotiasta osallistujaa. Maksimiosallistujamäärä 20.

Lisätietoa Tietotaitotalkoista

Luotsit:
Johanna Viherä, medianomi, työskennellyt luotsina ja kehittäjänä Tietotaitotalkoot-hankkeessa vuodesta 2008
Juho Matilainen, medianomi, työskennelyt luotsina ja kehittäjänä Tietotaitotalkoot-hankkeessa vuodesta 2010.
Mukana myös Maija Viherä, Tietotaitotalkoot-hankkeen asiantuntija

Lisätietoja: Pauliina Jalonen, etunimi.sukunimi@otavanopisto.fi, 045-873 2828 (käytännön järjestelyjä koskevat kysymykset), Johanna Viherä, johanna.vihera@gmail.com (kurssiohjelmaa ja sisältöä koskevat kysymykset)