Käyttäjän jere.rinne@otavanopisto.fi kuva

Kansalaisaloitteella vaikuttamisen perusteet - valmennus

Uutiskuva: 

Tee lakialoitteita ja kampanjoi niiden puolesta. 

Käyttäjän Anonyymi kuva

Uusi koulutus nojaa ihmisten kohtaamisiin ja verkostoihin

Otavan Opisto rakentaa uutta koulutusmallia, jossa oppiminen rakentuu osaamisen jakamisen ja intressiyhteisöjen ympärille. Teemat voivat nousta esimerkiksi tulevaisuuden oppimisesta, koulusta ja opettajuudesta, kansalaisvaikuttamisesta,  uusista demokratiamalleista, teknologiasta tai kestävästä kehityksestä.

Käyttäjän Anonyymi kuva

Osallistava johtaminen muuttaa maailmaa

”Ihmisen paras ominaisuus on kyky oppia. Keskustelun avulla meistä kaikista voi tulla yhdessä oppijoita”, sanovat Art of hosting -työskentelytapaa kehittäneet tanskalaiset Toke Paludan Møller ja Monica Nissén. Menetelmään perehdyttiin ensimmäistä kertaa Suomessa huhtikuun lopulla Otavan Opistossa.

Käyttäjän jere.rinne@otavanopisto.fi kuva

Opisto mukana järjestämässä Suomen ensimmäistä Art of Hosting -koulutusta

Art of Hosting -koulutuksessa harjoitellaan kolmen päivän ajan johtamisen ja oppimisen osallistavia menetelmiä. Kurssi järjestetään 23. – 25. huhtikuuta yhteistyössä Tiimiakatemian, Monkey Businessin ja Art of Hosting Communityn kanssa.

Käyttäjän jere.rinne@otavanopisto.fi kuva

Finlandia-ehdokas opettaa opistolla luovaa kirjoittamista

– Olen itse opiskellut kirjoittamista sekä Turun yliopiston luovan
kirjoittamisen linjalla että Kriittisessä korkeakoulussa ja ollut erittäin tyytyväinen saamaani
opetukseen kummassakin paikassa, joten yhtäältä kirjoittamisen
opettaminen merkitsee minulle hyvän siirtämistä eteenpäin. Toisaalta
opettaminen merkitsee myös oman oppimisprosessin jatkamista. Jostain
syystä toisten tekstien lukeminen ja kommentoiminen auttaa näkemään

Käyttäjän jere.rinne@otavanopisto.fi kuva

Datajournalismipäivä uurtaa uraa Suomessa

Antti Poikala (vas.) toimii Datajournalismipäivän 29.9) moottorina.   

Otavan Opisto on mukana järjestämässä Suomen ensimmäistä Datajournalismipäivää. Sitä seuraa syventävä monimuotokurssi samasta aiheesta. 

Käyttäjän tommiissakainen kuva

Opi ottamaan sosiaalisesta mediasta hyöty irti

Otavan Opistolla starttaa jälleen syyskuussa Sosiaalisen median tiedottajakurssi. Noin puolivuotta kestävällä kurssilla tähdätään tarvevetoiseen, oppilähtöiseen ja käytännönläheiseen oppimiseen.