Kasvatustieteen linja

Kasvatustieteen linja

Valloita oppimisen tulevaisuus Otavassa!

Kun maailma muuttuu, muuttuvat myös oppimisen tavoitteet, oppimisympäristöt ja opetus. Otavan Opiston Kasvatustieteen linjalla pääset tutustumaan kasvatustieteen viimeisimpiin suuntauksiin ja saat tukea tuleviin yliopisto-opintoihin. 

Etsimme nyt kasvatuksen ja koulutuksen tutkimuksesta kiinnostuneita edelläkävijöitä. Voit toimia jo opettajana tai haluta sellaiseksi. Koulutus antaa eväitä myös suunnitellessasi työtä fasilitaattorina tai valmentajana tulevaisuuden innovatiivisissa oppimisympäristöissä. Olisiko juuri sinusta innostuneeksi opettajaksi tai oppimisen valmentajaksi ja fasilitaattoriksi tulevaisuuden oppimisympäristöissä?

Opetus toteutetaan sekä etäopintoina verkossa, että lähiopetuksena Otavan Opistolla Mikkelissä. Koulutuksen sisältöjä ovat verkko-oppiminen, oppimisen tulevaisuus ja kasvatustieteen valtakunnallisiin valintakokeisiin tähtäävä VAKAVA-valmennus. Opintojen yhteydessä suoritetaan kasvatustieteen perusopinnot. Koulutus valmentaa sekä opettajaopintoihin että yleisen kasvatustieteen opintoihin.

Koulutuksen ajoitus: 3.9.2018–24.5.2019
Opetusmuoto: monimuoto-opetus
Koulutuksen laajuus: 33 ov
Opiskelupaikkoja: 20
Hakuaika: 1.2.–31.7.2018
 

Koulutuksen keskeisiä sisältöjä:

Sulautuva oppiminen

  • verkko- ja etäopetus ja -ohjaus
  • kokemuksellinen ja ainerajat ylittävä oppiminen

Oppimisen tulevaisuus

  • oppimisen ja koulutuksen tulevaisuus
  • ihmisen ja teknologian muuttuva suhde

Kasvatustieteen perusopinnot

  • oppiminen ja ohjaus
  • kasvatus, yhteiskunta ja muutos
  • osaaminen ja asiantuntijuus
  • tieteellinen ajattelu ja tieto
  • vuorovaikutus ja yhteistyö

Kasvatustieteen perusopinnot toteutetaan Jyväskylän yliopiston opetussuunnitelman mukaisesti, mikäli Otavan Opistolle myönnetään opintojen järjestämisoikeus lukuvuodelle 2018–2019. Avoimen yliopiston opinnoista kertyvät 25 opintopistettä on mahdollisuus hyödyntää myöhemmissä yliopisto- ja korkeakouluopinnoissa.

Vakava-valmennus

  • Kasvatustieteen valtakunnallisiin valintakokeisiin valmentautuminen

Toteuttamistapa

Opintoihin sisältyy paljon käytännön harjoittelua autenttisissa tilanteissa sekä aitoja tutkimusprojekteja. Opintojen aikana opitaan yhteisöllisiä ja osallistavia työskentelytapoja sekä opetusteknologian käyttötaitoja. Oppiminen lähtee opiskelijan tarpeista ja kasvatustieteen kokonaisuuksien tarkastelusta. Oman oppimisen ja osaamisen arviointi sisältyy kaikkeen oppimiseen. 

Koulutus toteutetaan monimuoto-opintoina. Se koostuu noin kerran kuussa järjestettävistä viikon tai kahden viikon kestoisista intensiivijaksoista sekä niiden välille sijoittuvasta verkko- ja etäopiskelusta. 

Valintaperusteet

Opiskelija on 18 vuotta täyttänyt ja suorittanut toisen asteen tutkinnon. Koulutukseen hakevan on osoitettava hakuvaiheessa riittävä suomen kielen taito. Opiskelijat valitaan hakemusten ja haastattelujen perusteella. Valintaperusteissa painotetaan etenkin motivaatiota ja valmiuksia sitoutua opiskeluun. 

Opiskelu

Lähiviikon hinta on 130 € (sis. kurssimaksun, asumisen ja kaikki ruokailut arkipäivinä) ja etäviikon 100 €. Muualla kuin asuntolassa asuvilta lähiviikon viikkohinta on 100 € (sis. lounas ja päiväkahvi). Lisäksi opiskelija maksaa avoimen yliopiston opintomaksuja enintään 180 €. Koulutus on opintotukikelpoista. Opintoihin on mahdollisuus hakea opintoseteliavustusta, joka kattaa osan opiskelumaksuista.

Hakeminen

Hakuaika: 1.2.–31.7.2018 
HAKULOMAKE

 

Jukka Tikkanen
jukka.tikkanen(at)otavanopisto.fi
044 794 5103

Esitteet


Haetko uutta alkua? Tule opiskelemaan Otavan Opistoon!