Yleistä
Netti-pk on Otavan Opiston ylläpitämä etäopiskeluun perustuva linja, joka tarjoaa aikuisopiskelijalle mahdollisuuden suorittaa peruskoulun oppimäärä.
Se on tarkoitettu niille oppivelvollisuusiän sivuuttaneille, joilla ei vielä ole peruskoulun päättötodistusta.
Nettiperuskoulu on hyvä väylä suorittaa keskenjääneet peruskoulun opinnot loppuun. Aikaisemmat peruskoulun opintosuoritukset voidaan hyväksilukea opintoja aloittaessa.
Opiskelijoidemme ikä ja taustat vaihtelevat paljon. Lähtökohtana aloittaa opinnot voivat olla esimerkiksi seuraavia:
- Opiskelijalla on jäänyt peruskoulu kesken yläasteen 9. luokalla. Häneltä puuttuu muutamien aineiden suoritukset ja päättötodistuksen saamiseksi hän käy puuttuvat opinnot nettiperuskoulussa.
- 35- vuotias opiskelija haluaa suorittaa peruskoulun opinnot työn ohessa. Vaihtelevien työaikojen vuoksi hänelle soveltuu parhaiten verkkomuotoinen opiskelu, jolloin hän voi itse valita opiskelun ajankohdan.
- 60- vuotiaalla kansakoulutaustaisella opiskelijalla on haaveena aloittaa lukio-opinnot. Hänellä on kuitenkin tarvetta kerrata tietojaan ja taitojaan mm. matematiikan ja kielien osalta. Nettiperuskoulu antaa siis tukea jatko-opintoja varten.
Olemme tehneet opinnollista yhteistyötä myös monen nuorisokodin kanssa. Opetus on järjestetty nettiperuskoulun kautta ja nuorisokotien ohjaajat ovat olleet tukena opiskelijoille.
Nuorten työpajahankkeet ovat hyödyntäneet nettiperuskoulua osana muuta toimintaa. Kesken jääneet peruskoulun opinnot on saatettu loppuun työpajatoiminnan ohessa.
Katso myös nettiperuskoulun kotisivut osoitteessa www.nettiperuskoulu.fi