Arkisto

Työpajan ja Nettiperuskoulun yhteistyö tuottaa hedelmää

17.03.2017

Nettiperuskoulu ja Pielaveden nuorten työpaja Monitaitoset Ry ovat tehneet useamman vuoden yhteistyötä, jotta peruskoulun keskenjättäneet nuoret saisivat perusopetuksen päättötodistukset kouraan. Tässä tavoitteessa on onnistuttu hyvin.
 
Monitaitoset Ry:n etsivä nuorisotyöntekijä Mervi Laakkonen ja nuorten työpajaohjaaja Jyrki Särkkä kertovat, että suurin osa nuorten työpajan nuorista ohjautuu toimintaan sosiaalitoimen ja TYP:n kautta. Etsivän nuorisotyön kautta nuoria ohjautuu etenkin starttipajalle sekä työkokeiluun Monitaitosten eri pajoille.

Starttipaja on aloittanut toimintansa tammikuussa 2015 ja se on etsivien nuorisotyöntekijöiden ja nuorten työpajaohjaajan yhteishanke. Toiminnassa näkyy erityisen hyvin nuorten työpajan sekä etsivän nuorisotyön saumaton ja luova työote, jossa ohjausvastuuta ja yksilöohjauksen sisältöjä sovitaan, suunnitellaan ja toteutetaan nuoren lähtökohdista ja tavoitteista käsin. Tavoitteena on nuorten elämäntaitojen ja identiteetin vahvistumisen tukeminen, joihin pajalla annetaan yksilöllistä ohjausta ja valmennusta. 

Monitaitoset Ry:n tilat

Starttipajalle on ohjautunut nuoria, joilta perusopetuksen päättötodistus on puuttunut. “Kun tarve ensimmäisen kerran peruskoulun loppuun suorittamiselle ilmeni, selvittelimme internetin välityksellä erilaisia vaihtoehtoja. Tätä kautta saimme informaatiota Otavan opistosta ja koimme sen heti meille hyvin istuvaksi ja luontevaksi vaihtoehdoksi” kertovat Mervi ja Jyrki. “Alun alkaen yhteistyömme Otavan kanssa on alkanut satunnaisten yksittäisten nuorten osalta syksyllä 2013. 2016 vuoden alusta Nettiperuskoulu on ollut jo tiiviisti mukana starttipajan ryhmätoiminnoissa. Yhteistyötä on tehty tiiviisti viikoittain koko kevään ajan Otavan opiston kanssa.” Tähän mennessä neljä nuorta on saanut päättötodistuksen tämän yhteistyökuvion kautta, kolme heistä viimeisen lukuvuoden aikana.

Nuorten opiskelu on alkanut henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman tekemisellä. Suunnitelmat ovat konkretisoineet nuorille ajan kulumista ja sovittujen asioiden kiinnipitämisen tärkeyttä. Ohjaajat ovat ottaneet starttipajan päiväohjelmasuunnittelussa huomioon peruskoulun suorittajat. Päivärytmi on suunniteltu siten, että kahtena aamuna viikossa pajalla on vain opiskelevat nuoret. Näin on pystytty takaamaan nuorille opiskelurauha sekä ohjaajan välitön ja jakamaton läsnäolo.  

Tämän kevään aikana peruskoulun suorittajia on työpajalla ollut kaksi. Molemmat nuoret olivat lähtötilanteessa suurin piirtein samassa pisteessä peruskoulun suorittamisessa. Vertaistuen merkitys näiden nuorten opiskelussa oli ensiarvoisen tärkeää. Nuoret suorittivat pääsääntöisesti samoja kursseja yhtä aikaa, joten he pystyivät yhdessä etsimään tietoa ja vaihtamaan mielipiteitä tehtävistä. Välillä jopa väiteltiin ja kinasteltiin siitä, kumman vastaus olisi oikein. Nuoret myös tsemppasivat ja auttoivat toisiaan koko kevään ajan jaksamaan loppuun asti, aivan mahtavaa ohjaajana seurata tämmöistä vierestä!! kertoo Mervi. 

Mervi ja Jyrki uskoivat, että kahden päättötodistuksen suorittajan yhtäaikainen olo pajalla loi myös tervettä ja hyväntahtoista kilpailuhenkeä opiskelujen loppuun saattamiseksi. Tämä näkyi mm. siinä, ettei nuorilla ollut, yhtä ”pommiin nukkumista” lukuun ottamatta lainkaan luvattomia poissaoloja pajalta.

Etsivä Nuorisotyöntekijä Mervi Laakkonen ja nuorten työpajaohjaaja Jyrki Särkkä Monitaitoset Ry:stä.

Pajalla tapahtuvan opiskelun lisäksi nuoret ovat tehneet tehtäviä myös paljon kotiläksy- periaatteella kotona. Tämän toteutuminen ei ollut aina ihan helpointa, vaan välillä ohjaajat joutuivat tiukastikin muistuttamaan aikarajoista ja tavoitteista. Alkukankeuksien jälkeen nuoret oppivatkin sisäistämään sen, että heillä itsellään on vastuu kurssien suorittamisesta. Ja tästä työpaja- ja nettiperuskoulun ohjaajat ovat erittäin ylpeitä.
 
Mervi ja Jyrki järjestivät työnsä niin, että heistä toinen oli aina paikalla, kun nuoret opiskelivat pajalla.  He muotoilevat oman ajatuksensa ohjauksesta seuraavasti: “Olennaista ohjauksessa on motivoida nuorta jaksamaan ja uskomaan omiin kykyihinsä tiedon hankinnassa ja uuden oppimisessa. Tavoitteena on ollut opettaa nuori ajattelemaan:  ”Minä osaan, minä pystyn, minä voin”. “ Tähän ajatukseen myös nettiperuskoulun väen on helppo yhtyä.
 
Paitsi että nuoret saivat ohjausta ja tukea paikan päällä, oli heillä myös yhteys nettiperuskoulun ohjaajiin ja opettajiin. Oppiaineisiin liittyvä tuki järjestettiin sähköpostitse, puheluin ja verkkoneuvotteluin. Nuoret ovat esimerkiksi saaneet matematiikan oppitunteja suoraan opettajalta videoneuvottelun välityksellä. Sekä nuoret, että ohjaajat työpajalla kokivat tämän ensiarvoisen tärkeäksi motivoitumisen ja opintojen etenemisen kannalta.

Pääsääntöisesti verkko-opiskelu on sujunut hyvin ja nuoret ovat kokeneet sen heille luokkamuotoista opiskelua paremmaksi vaihtoehdoksi. Joltain osin kuitenkin nuoret kokivat tehtävien asettelun hankalaksi, mutta tästäkin selvittiin videoneuvottelujen avulla. Verkko-opiskelun ehdoton hyvä puoli on se, että nuori pystyy etenemään ja suorittamaan kursseja omassa tahdissaan ja pitämään taukoja juuri silloin kun haluaa, kertoo Mervi.
 
Mervi ja Jyrki kiteyttävät onnistumisen ainekset seuraavasti: “Nuorten opiskelu on ollut valvottua ja ohjattua, eikä heillä ole ollut mahdollisuutta väistää velvollisuuksiaan. Nuoret ovat selkeästi hyötyneet siitä, että ohjauksessa on toteutettu työelämän pelisääntöjä ja tiukkoja rajauksia ajankäytön suhteen. Positiivisen palautteen antaminen nuorille on myös havaittu ehdottoman tärkeäksi ja motivoivaksi tekijäksi. Hurrattu ollaan jokaisen suoritetun kurssin jälkeen!” Ja niihin hurrauksiin olemme yhtyneet myös täällä Nettiperuskoulussa.

Nettiperuskoulu haluaa kiittää Monitaitoset Ry:n väkeä hedelmällisestä yhteistyöstä ja toivoo yhteistyön jatkuvan edelleen!

www.monitaitoset.fi

Tuettua verkko-opetusta erityistilanteissa – opiskelu täydessä vauhdissa
Tuuve- ja Monni Online -hankkeissa Otavan Opisto ja Valteri-koulu luovat sekä verkko-opetusta että lähitukea sisältäviä opiskelupaketteja perusopetuksen päättövaiheen erityistilanteita varten. Tänä syksynä hankkeissa on päästy tositoimiin, kun ensimmäiset oppilaat ovat aloittaneet opintonsa.
21.11.2017
Robert Brusila valmistui Nettiperuskoulusta 20-vuotiaana
Robert Brusila valmistui Nettiperuskoulusta keväällä 2017 kolmen vuoden uurastamisen jälkeen.
16.08.2017
75-vuotias Leevi Hietanen valmistui Nettiperuskoulusta alle vuodessa
Leevi Hietanen, 75, aloitti opintonsa Otavan Opiston Nettiperuskoulussa kesällä 2016. Tasan 9 kuukautta myöhemmin hän oli suorittanut kaikki tarvittavat opinnot ja hänelle ojennettiin peruskoulun päättötodistus lämpimien onnittelujen saattelemana.
24.04.2017
Työpajan ja Nettiperuskoulun yhteistyö tuottaa hedelmää
Nettiperuskoulu ja Pielaveden nuorten työpaja Monitaitoset Ry ovat tehneet useamman vuoden yhteistyötä, jotta peruskoulun keskenjättäneet nuoret saisivat perusopetuksen päättötodistukset kouraan. Tässä tavoitteessa on onnistuttu hyvin.
17.03.2017
Yksittäisiä kursseja joustavasti verkossa
Aineopiskelijana voit esimerkiksi täydentää opintojasi tai opiskella harrastuksena.
17.02.2017
Miten rakennetaan teksti vaiheittain? Millaista on luotettava tieto ja mistä sitä saa?
Muun muassa näihin kysymyksiin saat vastaukset juuri julkaistulta Nettiperuskoulun äidinkielen kurssilta
14.10.2016
Nettiperuskoulu esittäytyy
Katso tai lue juttu Ylen kanavalta
22.08.2016
Tuettua verkko-opiskelua perusopetuksen päättövaiheessa
Nettiperuskoulu on mukana Oppimis- ja ohjauskeskus Mikaelin Monni-hankkeessa
19.05.2016