Esittely

Esittely

Nettiperuskoulu on tarkoitettu yli 18-vuotiaille opiskelijoille, joilta puuttuu perusopetuksen päättötodistus.

Opiskelu on verkko- ja etäopiskelua, joten opiskelu ei ole aikaan eikä paikkaan sidottua. Henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman avulla kurssit ja opintojen etenemistahti määritellään sinun tilanteeseesi sopivaksi.

Nettiperuskouluun voit hakea ympäri vuoden ja opinnot on mahdollista aloittaa milloin tahansa.

Nettiperuskoulussa opiskellaan aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelman mukaisesti, joten opiskelu on kurssimuotoista. Aikuisten perusopetuksen koko oppimäärä kattaa 44 kurssia. Koko oppimäärään sisältyy kursseja äidinkielestä, englannista (A-kieli), ruotsista (B-kieli), matematiikasta sekä uskonnosta tai elämänkatsomustiedosta. Lisäksi perusopetuksen oppimäärään sisältyy valinnaisia kursseja seuraavista oppiaineista valintojesi mukaisesti: kemia, fysiikka, biologia, maantieto, historia, yhteiskuntaoppi, opintojen ohjaus ja terveystieto. Opiskelijoiden on mahdollista opiskella myös ilmiöpohjaisen oppimisen kursseja.

Opiskelijamme ovat erilaisissa elämäntilanteissa olevia aikuisia ihmisiä

“Minua kiusattiin yläkoulussa ja sairastuin masennukseen. Koulu keskeytyi. Vuodet kuluivat ja voimat palasivat vähitellen. Halusin saada peruskoulun opinnot päätökseen. Löysin nettiperuskoulun, jossa sain opiskella omassa rauhassa ja omaan tahtiini.” Vilma 20v.

“Kun olin nuori, koulu ei kiinnostanut ja motivaatio oli nolla. Sain lapsen ja jäin kotiin yksin pienen nyytin kanssa. Olin sidottu pikkulapsiarkeen. Ystävä kertoi nettiperuskoulusta, jossa pystyi opiskelemaan kotoa käsin. Tein peruskouluopinnot loppuun, kun lapsi nukkui.” Maija 26v. 

“Pääsin nuorena töihin oppipojaksi sedän firmaan ja koulu keskeytyi. Haaveilen sähköasentajan ammatista. En voinut kuitenkaan hakea opiskelijaksi, koska peruskoulu oli kesken. Tein nettiperuskoulussa muutamat puuttuvat kurssit vuorotyön ohessa ja pääsin opiskelemaan sähköasentajaksi oppisopimuksella.” Joonas 32v.

“Lapsenlapseni asuu Lontoossa ja halusin olla enemmän poikani perheen parissa heidän luonaan. Englannin kielikin oli jo vuosien saatossa jäänyt vähäiselle käytölle ja halusin kerrata sitä. Nettiperuskoulussa tämä onnistui. Opiskelu oli niin mukaansatempaavaa ja mielenkiintoista, että samalla tein koko peruskoulun. Koulunkäynti onnistui näppärästi jopa ulkomailta käsin. Seuraavaksi haluan jatkaa opintoja lukiossa. Minullahan on eläkkeellä aikaa!” Pertti 64v.

“Lähdimme perheen kanssa sotaa pakoon kotimaasta viisi vuotta sitten. Suomessa olin kotiäitinä ja lapset olivat koulussa. Minulla oli aikaa ja halusin opiskella peruskoulun loppuun. Tulevaisuudessa haluan olla perhepäivähoitaja.” Soheila 44v.

Nettiperuskoulu osana Otavan Opistoa

Nettiperuskoulu on osa Otavan Opistoa, joka on perustettu vuonna 1892. Otavan Opisto on kansanopisto, ja sen tehtävänä on täydentää koulutustarjontaa sekä etsiä vaihtoehtoisia polkuja opettamiseen ja oppimiseen.

Yksi Opiston toiminnan lähtökohdista on ajatus siitä, että jokainen oppija on erilainen. Opisto toimii oppimisen laboratoriona ja palvelee näitä erilaisia oppijoita aikuisten perusopetuksen lisäksi muun muassa aikuislukiossa, vapaan sivistystyön kentällä, maahanmuuttajien koulutuksessa, opettajien täydennyskoulutuksissa ja erilaisissa hankkeissa sekä verkossa että lähellä.

Lisätietoja koulutustarjonnasta Otavan Opiston sivuilta.

Ensimmäiset nettiperuskoulun opiskelijat aloittivat opinnot vuoden 2001 loppupuolella.


Haetko uutta alkua? Tule opiskelemaan Otavan Opistoon!